Hunajan käyttö

Hunajaa voi käyttää aivan kuten sokeria

Hunajalla voideltu leipäjuusto – sitten uuniin tai mikroon hetkeksi. Monet asiakkaat usein kysyvät, mihin hunajaa voisi käyttää. Hunajaa voi käyttää moneen eri tarkoitukseen, aivan kuten sokeriakin. Kyse onkin useimmiten tottumuksesta eli emme ole vain tottuneet käyttämään hunajaa, minkä vuoksi kaipaamme sille jotakin erityistä käyttötarkoitusta. Useimmiten sokerikippo pidetään näkösällä keittiössä, joten näin kannattaa tehdä myös hunajapurkin kanssa, jottei sen käyttö unohdu. Älä siis piilota hunajaa kaapin pohjalle, vaan jätä se esille mausteiden tapaan ja ota osaksi monipuolista jokapäiväistä ravintoa.

Hunajaa ei tarvitse laittaa yhtä paljon kuin sokeria, jotta saa aikaan saman tasoisen makeutuksen. Hunajassa on lisäksi noin 20% vähemmän kaloreita kuin valkoisessa sokerissa, joten makeutus hoituu vähemmillä kaloreilla ja terveellisemmin.

Etsit sitten juoksevaa tai kiinteää hunajaa, löytyy nettikauppamme laajasta valikoimasta varmasti sopiva vaihtoehto.

Sellaisenaan

Nauti teelusikallinen hunajaa jälkiruokana aterian jälkeen. Hunaja auttaa sulattamaan ruoan ja käyttämään sen sisältämät ravintoaineet täydellisemmin elimistösi hyväksi.

Hunajaa voi kokeilla makeuttajaksi alkoholittomiin juomiin.Teessä, kahvissa tai muissa juomissa

Sokerin käyttö on helppo minimoida, kun sen tilalle vaihtaa niin teessä, kahvissa kuin muissakin juomissa hunajan. Mustaa tai vihreää teetä voi myös maustaa makuhunajilla. Sokerin voi korvata myös tehdessä tuoremehuja mehumaijassa. Hunajaa voi kokeilla makeuttajaksi myös muihin alkoholittomiin ja alkoholillisiin juomiin.

Juomien maustajiksi sopivat erityisen hyvin herkulliset makuhunajamme. Tutustu valikoimaan verkkokaupassamme.

Urheillessa

Hunaja antaa voimaa heti ja on monipuolisen sokerikoostumuksensa ansiosta pitkävaikutteinen virkistäjä. Sekoita urheilujuomapulloon hiukan hunajaa ja saat hyvän tehojuoman nautittavaksi urheilusuorituksen aikana. Vaihtoehtoisesti hunajajuoma auttaa nopeassa palautumisessa tiukemman suorituksen jälkeen. Sekoita ensin hunaja tilkkaan lämmintä vettä ja lisää vasta sen jälkeen loppu vesi pulloon.

Hunaja on makeaa ja hapanta ja se sopii maustamaan vaikkapa liharuokia.

Mausteena ruoanlaitossa

Hunaja on makeaa ja hapanta ja se sopii maustamaan vaikkapa liharuokia, wok-ruokia ja kastikkeita. Lihan ja kanan marinoinnissa etuna on maun lisäksi tuotteen parempi säilyvyys. Uunikalalle hunaja antaa kauniin pintavärin ja syventää kalan ominaismakua.

Myös hunajasinapit ovat oiva vaihtoehto käytettäväksi ruokien mausteena. Meiltä löydät verkkokaupasta viisi erikoissinappia.

Lisäkkeissä

Klassikko: venäläinen suolakurkku, hunaja ja smetana. Joko olet kokeillut? Entä hunajalla voideltu leipäjuusto, päällä tilkka kermaa – sitten uuniin tai mikroon hetkeksi. Tarjoile lakka- tai puolukkahillon kera.

Salaatinkastikkeissa

Mausta salaatinkastikkeet hunajalla. Hunaja tehostaa tuoreiden ravintoaineiden imeytymistä. Hunaja on salaatinkastikemausteiden kuningatar.

Juuresten kanssa

Hunaja tuo esiin juuresten tuoreen maun. Lisää juuresten keitinveteen hiukan hunajaa. Jos valmistat juurekset pannulla tai uunissa, sekoita kypsyttämisen loppuvaiheessa niiden päälle hunajaa. Hunaja antaa juureksille kiiltoa, parantaa väriä ja lisää makua.

Säilö osa kesän marjasadosta hunajan kanssa.Marjojen pakastamisessa

Säilö osa kesän marjasadosta hunajan kanssa. Voit valuttaa hunajaa marjojen päälle tai tehdä niistä valmiiksi sosetta. Maustamalla herukkasoseita hunajalla ja pakastamalla niitä pieniin annosrasioihin saat koko talveksi maistuvan ja terveellisen lisän erilaisiin ruokiin. Varsinkin riistaruokien kanssa soseutetut hunajamarjat sopivat hyvin.

Aamupalan kanssa

Murojen, viilin, jogurtin, puuron, juuston tai paahtoleivän päällä. Kokeile hunajaa rukiisen juustoleivän päällä – mainio makuyhdistelmä! Entäpä jos kokeilisit tehdä marjaisen tai hedelmäisen smoothien hunajan kanssa?

Jälkiruokien maustajana

Hunaja ohukaisten, vohvelien ja pannukakkujen päällä on ehdottomasti nam! Kokeile myös laittaa hunajaa jäätelön tai rahkan päälle, samoin marjaisiin ja hedelmäisiin jälkiruokiin.

Luksusta jälkiruokiin tuovat yöttömän yön hunajamme Lapista. Tutustu ja ihastu nettikaupassamme.

Hunajalla makeutetut leivonnaiset pysyvät tuoreina pidempään.Leivonnassa

Hunajalla makeutetut leivonnaiset pysyvät tuoreina pidempään. Korvaa osa sokerista hunajalla. Käytössä ¾ dl hunajaa vastaa yhtä desiä sokeria. Hunaja on kosteaa, joten vähennä reseptin nestemäärää hiukan. Laske paistolämpötilaa (esim. 200 asteesta 180 asteeseen) ja pidennä kypsymisaikaa, kun käytät hunajaa.

Leivonnaisten voitelussa

Voitele uunituoreet sämpylät hunaja-maitoseoksella. Lämpimään maitoon hunaja sulaa hetkessä. Valuta kuuman piirakan päälle hunajaa. Hunaja maustaa ja antaa pinnalle kauniin värin. Kaikki omena- ja marjapiirakat pitävät hunajasta.

Tilaa uutiskirje

Voit voittaa 93 euron hunajapaketin!

Tilaamalla uutiskirjeen pysyt ajan tasalla uutuuksista, kampanjoista ja markkinatapahtumista. Uutiskirjeen voi peruuttaa ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun.

Lue lisää