Hunaja on erityisen hyvää...
Sellaisenaan
Teelusikallinen jälkiruokana aterian päälle. Hunaja auttaa sulattamaan ruoan ja käyttämään sen sisältämät ravintoaineet täydellisemmin elimistösi hyväksi.
Urheilujuomassa
Hunaja antaa voimaa heti ja on toisaalta monipuolisen sokerikoostumuksensa ansiosta pitkävaikutteinen virkistäjä. Sekoita urheilujuomapulloon hiukan hunajaa ja saat hyvän tehojuoman nautittavaksi urheilusuorituksen aikana ja auttamaan nopeassa palautumisessa tiukemmankin suorituksen jälkeen. Sekoita hunaja ensin tilkkaan lämmintä vettä ja lisää vasta sitten loppu vesi pulloon.
Aamupalan kanssa
Murojen, viilin, jogurtin, puuron, juuston tai paahtoleivän päällä. Kokeile hunajaa rukiisen juustoleivän päällä – mainio makuyhdistelmä!
Mausteena ruoanlaitossa
Hunaja on hapanta makeaa ja sopii maustamaan kaikkia liharuokia. Lihan marinoinnissa maun lisäksi etuna on tuotteen parempi säilyvyys. Uunikalalle hunajasively antaa kauniin pintavärin ja syventää kalan ominaismakua.
Juuresten kanssa
Hunaja tuo esiin juuresten tuoreen maun. Lisää juuresten keitinveteen hiukan hunajaa. Jos valmistat juurekset pannulla tai uunissa, sekoita kypsyttämisen loppuvaiheessa niitten päälle hunajaa. Hunaja antaa juureksille kiiltoa, parantaa väriä ja lisää makua.
Salaattikastikkeissa
Mausta salaattikastikkeet hunajalla. Hunaja tehostaa tuoreitten ravintoaineitten imeytymistä. Hunaja on salaattikastikkeitten mausteiden kuningatar.
Jälkiruokien maustajana
Hunaja ohukaisten, vohvelien ja pannukakkujen päällä –nam! Jäätelön päälle hiukan hunajaa, samoin marjaisiin ja hedelmäisiin jälkiruokiin. Hunajamarjat ovat terveellisin mahdollinen herkku tarjottavaksi.
Lisäkkeissä
Klassikko: venäläinen suolakurkku, hunaja ja smetana. Joko olet kokeillut? Entä hunajalla voideltu leipäjuusto, sen päälle tilkka kermaa – sitten uuniin tai mikroon hetkeksi. Tarjoile itsellesi tai vieraille lakka- tai puolukkahillon kanssa.
Leivonnassa
Hunajalla makeutetut leivonnaiset pysyvät tuoreina pidempään. Korvaa osa tutun reseptisi sokerista hunajalla. Käytössä ¾ dl hunajaa vastaa yhtä sokeridesiä. Hunaja on kosteaa, joten vähennä reseptin nestemäärä hiukan. Laske paistolämpötilaa (esim. 200 asteesta 180:een) ja pidennä kypsymisaikaa vastaavasti hiukan, kun käytät hunajaa.
Leivonnaisten voiteluun
Voitele uunista otetut sämpylät hunaja-maitoseoksella. Lämpimään maitoon hunaja sulaa hetkessä. Valuta kuuman piirakan päälle hunajaa. Hunaja maustaa ja antaa pinnalle kauniin värin. Kaikki omena- ja marjapiirakat pitävät hunajasta.
Marjojen pakastamisessa
Säilö seuraavan kesän marjasadosta osa hunajan kanssa. Voi valuttaa hunajaa marjojen päälle tai tehdä niistä valmiiksi sosetta. Maustamalla herukkasoseita hunajalla ja pakastamalla niitä pieniin annosrasioihin saat koko talveksi kaikille maistuvan ja terveellisen lisän tarjottavaksi erilaisten jälki- ja jopa liharuokien kanssa. Varsinkin riistaruokien kanssa soseutetut hunajamarjat sopivat hyvin. |