Puolukoiden posket alkavat hyvää vauhtia punastua, ja nyt tätä Suomen luonnon superfoodia voi käydä keräämässä marjakorit täyteen. Mehiläisemme ovat pölyttäneet puolukankukkia ahkerasti ja luoneet harvinaista puolukkahunajaa, jonka mausteisuudessa voi aistia neilikkamaista aromia.
Ihmisten viettäessä enemmän aikaa kotosalla etätyösuositusten ja karanteenien myötä on leipominen noussut uuteen suosion. Mikäpä sen kotoisampaa kuin nauttia uunissa pikkuhiljaa valmistuvien leivonnaisten tuoksusta. Leipomisinnostuksen kunniaksi jaamme tässä ihanan reseptin hunajaiseen puolukkaleipään, jonka voimalla jaksaa taas keskittyä vaikka minkälaiseen työurakkaan.
Hunajainen puolukkaleipä (kaksi leipää)
Mittaa ainekset yleiskoneen kulhoon ja vaivaa n. 15 min.
Lisää ja vaivaa vielä 5 min. Peitä kulho ja anna taikinan levätä 1½-2 tuntia. Kumoa taikina jauhotetulle alustalle ja jaa se kahteen osaan. Muotoile leivät pyöreiksi tai pitkulaisiksi ja nosta leivinpaperin päälle uuninpellille. Kohota vielä hyvin ja paista sitten 200 °C noin 30 minuuttia.
Nauti leivästä vaikkapa graavilohen, omenahillon tai voinokareen sekä hunajan kera!
Tilaamalla uutiskirjeen pysyt ajan tasalla uutuuksista, kampanjoista ja markkinatapahtumista. Uutiskirjeen voi peruuttaa ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun.