<-Takaisin ajankohtaisiin
30.10.2020 - Maltaisen tumma Tattarihunaja antaa säväyksen ruokiin

TattarihunajaKesällä tattaripellot kukkivat kauniisti ja mehiläisemme työstivät medestä maltaisen tummaa Tattarihunajaa, joka on arabimaiden uskomusten mukaan miehistä alkuvoimaa sisältävää ihmeainetta. Ottamatta kantaa tähän legendaan, tattarihunajan voimakkaan paahteinen maku on mielipiteitä jakava erikoisuus. Moni jää aprikoimaan, miten luonnonhunajassa voikin olla niin omintakeinen maku.

Tattari kasvina hyötyy erityisen paljon pölyttäjien läsnäolosta, joten mehiläispesien sijoittaminen pellonkylkeen on sekä herkullisen hunajan että hyvän tattarisadon kannalta oiva ratkaisu. Tänä vuonna yksi tattaripellon kyljessä oleva pesämme oli vuoden ja ehkä jopa kaikkien aikojen paras pesä, josta saimme huikeat 185 kg hunajaa!

SinapitTattarihunajan aromaattisen runsas luonne tekee siitä erinomaisen hunajan marinadien ja grillikastikkeiden joukkoon. Tattari tuo myös oman säväyksensä kaurapuuroon – käytä sitä yhdessä reilun voisilmän kanssa ja päivä saa energisen alun!

Olemme saaneet paljon kyselyitä sinapeista, ja nyt meillä on ilo kertoa, että niitä on jälleen saatavilla! Hunajaisista sinapeista valikoimasta löytyy valkosipulilla höystetty Ottopoika, pippurilla ja liköörillä terästetty Hirvenpotku, curryinen Karhunkämmen, tulisen terävä Guuma Gissa sekä uusin sinappimme puolukkainen Poronsarvi.

Tilaa uutiskirje

Voit voittaa 93 euron hunajapaketin!

Tilaamalla uutiskirjeen pysyt ajan tasalla uutuuksista, kampanjoista ja markkinatapahtumista. Uutiskirjeen voi peruuttaa ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun.

Lue lisää